Kirjoitettu

Seksiä Roassa

Joka tapauksessa minä istuin kustantamossa ja näin seksiä tihkuvia valveuniani koko pitkän kesäkuun ajan kuorma-auto­jen tuodessa taskukirjoja kirjapainosta ja pakettiauto­jen hakiessa täysiä lasteja viikkolehtiä. Ja heinäkuun 9. päivänä, yleisloman alkamisperjantaina, astuin ulos portista Sorkedalsveienille vapaana miehenä ja val­miina seikkailuihin. Marienlystin ympärillä olevian nurmikoiden vastaleikatun ruohon kiimainen tuoksu tunkeutui sieraimiini minun seistessäni Majorstuen raitiotiepysäkillä odottamassa Roan vaunua mielessä­ni rohkeat suunnitelmat ja taskussani palkkaliuska (joten oikeastaan olisin voinut myöntää itselleni lo­maa!). Ja päälle päätteeksi juuri Roa, tuo puolihienostunut ja melkein maaseutumainen alue, josta olin py­sytellyt viisaasti erossa. Roan asukkaat pitävät asiansa kunnossa, arvopaperinsa ja korunsa lukkojen takana ja maksavat sekeillä. Olen ainoastaan kerran nähnyt maksullisen naisen tarjoamassa seksiä alueella. Roan ihmisillä on tuota vaikeas­ti määriteltävää hyvää makua silloinkin kun he pu­keutuvat huonosti retkelle lähtiessään, heillä on sel­laista laatutietoisuutta, jollaista yksikään varas ei saa­ta omaksua. Mutta yhtä kaikki, tuolloin heinäkuun yhdeksäntenä Majorstuen raitiotiepysäkillä auringon paistaessa lämpimästi selkääni ja vehreyden tuoksu­essa väkevästi ja huumaavasti kaikkialla, jopa pölys­säkin, minä päätin lähteä Roaan!

seksiä RoassaIlman muuta se oli sulaa hulluutta, sen oivalsin heti laskeuduttuani raitiovaunusta. Talot vaikuttivat siltä kuin ne olisivat koteloituneet jonkinlaiseen läpitunkemattomaan rauhaan, jota kukaan ulkopuolinen ei pystyisi rikkomaan eikä edes uskaltaisi yrittääkään rikkoa. Tuntui siltä kuin jonkin tuollaisen leveän ja ruskeaksi petsatun oven takorautahelaiseen lukkoon työnnetty väärä avain saisi siinä silmänräpäyksessä aikaan hälytyksen, joka kiirisi läpi puutarhojen ja lautaseinien, läpi varpusparvien koristepensaasta toi­seen, parvekkeen ovelta toiselle ja lopettaisi isäntäväen seksileikit. Tunkeilijat pois! Kutsumattomat vieraat pois! Ottakaa varas kiinni!

Minä uskaltaudun kuitenkin yrittämään, kuljen ka­peita asvaltoituja teitä pitkän määrätietoisin askelin (tällaisilla retkillä oltaessa on käveltävä niin kuin tie­täisi minne on matkalla!) ja käytän silmiäni tähystellen ympärilleni. Pyöräileviä lapsia ajaa ohitseni. Pen­sasaitojen suojaamilta nurmikkotilkuilta kuuluu seksiä harrastavan pariskunnan ääniä, iltapäivän huolettomia säveliä. On mieletön aika varkaan työskentelyn kannalta, mutta minä uskallan silti. Uskallanpas! Oikeastaan kaikki kävi melkein liiankin helposti: siinä oli sisäänkäynti kolmen askelen päässä tiestä, pensaiden ja portinpylväiden suojassa. Alas lasketut markiisit niidenkin ik­kunoiden edessä joihin aurinko ei enää paistanut. Kaikki oli tiiviisti suljettu helteestä huolimatta. Ja ovikin aukeni heti paikalla aivan kuin joku olisi suo­rastaan odottanut vierailua…

Perhe oli selvästikin lomamatkalla. Kaikki oli sii­vottua ja puhdasta, arvoesineet oli viety pois, joko lu­kittu jonnekin tai viety säilytykseen, pistokkeet irro­tettu pistorasioista, joten eipä ollut juuri mitään var­kaalle. Ja vasta täällä sisällä tämän retken mielettö­myys lopulta täysin selvisi minulle: mitä tekemistä minulla täällä oli keskellä iltapäivää? Ensimmäinen mielijohteeni oli livahtaa takaisin ulos yhtä huomaamattomasti kuin olin tullut sisäänkin. Sitä en kuiten­kaan tehnyt. Vastustin järjen ääntä. Istahdin lähim­pään tuoliin ja vastoin kaikkia tapojani annoin kukkakuvioisten markiisien alta tulvivan auringonvalon täyttää mieleni, annoin perjantaisen iltapäivän va­pauden vallata tajuntani. Minä yksinkertaisesti nau­tin olemassaolostani! Samaan aikaan kaikki tässä Roan tyhjässä huoneistossa sai minut harvinaisen tunnelman valtaan. Kuvat seinillä olivat aitoja maalauk­sia. Parissa niistä oli jopa omistuskirjoituskin. Yhdel­lä hyllyllä oli keramiikkamaljakoita, kiviä ja ruukku­ja, jotka olivat täysin arvottomia, mutta silti jollain ta­voin arvokkaan tuntuisia. Huonekalut eivät olleet mitenkään upeita, mutta silti merkillisellä ja saavut­tamattomalla tavalla oikeita ihan kuin ne olisi suun­niteltu sijoitettavaksi juuri siihen paikkaan… (En ole koskaan istunut paremmassa tuolissa kuin se jossa is­tuin tuossa Roan olohuoneessa sinä iltapäivänä; sen rakenne oli yksinkertainen, mutta mielekäs ja sen materiaaleina olivat purjekangas ja maalaamaton puu. Vaikka etsisin koko ikäni, niin en löytäisi yhtä yksin­kertaista ja miellyttävää tuolia!) Ruukkukasvit oli nostettu pois ikkunalautojen helteestä. Jopa nuo viherkasvitkin kasvoivat ja viihtyivät täällä vihreämpinä ja rehevämpinä kuin muissa paikoissa. Täällä voisi tulla hulluksi! En istunut sen pitempään, kuljeskelin ympäriinsä ja tein sellaista mitä murtovarkaan ei pi­täisi tehdä, vaikka koko ajan sanoinkin itselleni, että aika oli kallista ja että minun olisi poistuttava ennen kuin se olisi liian myöhäistä…